Gaugamelan taistelu (1. lokakuuta 331 eaa., tunnetaan myös Arbelan taisteluna) oli Makedonian Aleksanteri Suuren ja Persian kuninkaan Dareios III:n välinen viimeinen yhteenotto. Tämän voiton jälkeen Aleksanteri oli kiistatta koko Aasian kuningas. Gaugamela (tarkoittaa "kamelin taloa") oli kylä Bumodus-joen rannalla. Taistelupaikan arvellaan olevan Tel Gomel (hepreaksi "kamelimäki") Pohjois-Irakissa.
Aleksanterin kampanja
Kun Aleksanterin isä, Filippos II, murhattiin vuonna 336 eaa., Aleksanteri lähti kotimaastaan Makedoniasta armeijoiden kanssa viimeisen kerran. Hänen tavoitteenaan oli valloittaa koko Persia. Hellespontoksen ylittämisen jälkeen Aleksanteri suuntasi pohjoiseen, missä hän kohtasi ja voitti persialaiset – joita johti kreikkalainen palkkasoturi Memnon – Granikosjoen taistelussa. Dareios ja hänen kenraalinsa aliarvioivat nuoren Aleksanterin kyvyt, mikä toistui myös myöhemmissä taisteluissa. Monet – jopa kreikkalaiset – pitivät häntä vain nousukkaana.
Granikosjoelta Aleksanteri eteni etelään pitkin Anatolian rannikkoa kohti Halikarnassosta, missä hän päihitti Memnonin toisen kerran. Lopulta yli vuoden odotuksen jälkeen Aleksanteri ja hänen joukkonsa kohtasivat Dareioksen Issoksessa marraskuussa vuonna 333 eaa., ja persialaiset kärsivät jälleen tappion. Vieläkin kiusallisempaa Dareiokselle oli se, että Aleksanteri otti vangiksi hänen perheensä – Dareioksen äidin, vaimon ja tyttäret. Dareios toivoi, että hän voisi estää uusia konflikteja ja saada perheensä takaisin, joten hän tarjosi Aleksanterille puolet valtakunnastaan sekä avioliittoa hänen tyttärensä kanssa. Aleksanteri kuitenkin hylkäsi tarjouksen toteamalla yksinkertaisesti, ettei maailmassa voi olla kahta aurinkoa, sillä se sekoittaisi maailmanjärjestyksen. Hän myös haastoi Dareioksen kohtaamaan hänet uudelleen taistelukentällä.
Issoksesta Aleksanteri eteni Välimeren rannikkoa pitkin ja valloitti saarella sijaitsevan Tyroksen kaupungin seitsemän kuukautta kestäneen piirityksen avulla. Kun hän matkusti etelään, hänet otettiin avosylin vastaan sekä Jerusalemissa että Egyptissä, sillä molemmat olivat saaneet kokea Persian armeijan raivon ja uskonnollisen sorron aiheuttamat kärsimykset. Aleksanteri laati suunnitelmia tulevaa Aleksandrian kaupunkia varten ja vieraili temppelissä Siwan keitaassa, minkä jälkeen hän valmistautui seuraavaan yhteenottoonsa Dareioksen kanssa.
Taisteluun valmistautuminen
Aleksanteri oli aikonut marssia suoraan Babyloniaan, mutta kun hän sai tietää Dareioksen olevan Gaugamelassa, Aleksanteri käänsi joukkonsa pohjoiseen. Siellä hän kohtasi odottavan Persian kuninkaan. Aleksanteri tiesi, että voitto Gaugamelassa toisi koko Persian – mukaan lukien Babylonin, Persepoliksen ja Susan – hänen hallintaansa.
Dareioksen oli kuitenkin oppinut jotain Issoksen taistelusta, ja hän oli valinnut Gaugamelan huolella seuraavaksi – ja toivottavasti viimeiseksi – taistelukentäksi Aleksanteria vastaan. Tällä kertaa hänen armeijansa oli aivan toisenlainen: hän oli koonnut sotilaita kaikkialta valtakunnastaan, mikä sisälsi jopa palkkasotureita Intiasta saakka. Arviot armeijan koosta vaihtelevat viidestäkymmenestätuhannesta ja sadastatuhannesta aina lähes miljoonaan sotilaaseen. Hänellä oli käytössään 15 sotanorsusta (joita ei tosin koskaan käytetty) sekä 200 viikatteilla varustettua sotavaunua. Lisäksi hän varusti joukkonsa pidemmillä miekoilla ja keihäillä sekä nosti ratsuväen määrää. Myös Gaugamelan maasto oli keskeinen tekijä; alue oli huomattavasti laajempi, mikä mahdollisti sotavaunujen käytön ja ratsuväen tehokkaamman ryhmittelyn – nämä olivat asioita, jotka olivat olleet mahdottomia Issoksen maastossa. Hän määräsi maaperän tasoitettavaksi ja asetti esteitä sekä ansoja hidastamaan Aleksanterin joukkojen etenemistä. Dareios uskoi, että armeijan koko ja maasto toisivat hänelle merkittävän edun.
Aleksanteri leiriytyi usean mailin päähän Dareioksesta; hänen sotilaansa – joita oli arviolta 40 000 – ottivat mukaansa taisteluun vain aseensa, eivätkä mitään muuta. Pienen tiedusteluryhmän avulla Aleksanteri tarkkaili kukkulalta käsin Dareioksen valmisteluja. Hän pysyi tarkoituksella Persian kuninkaalta piilossa. Tiedusteluretken aikana hän onnekkaasti törmäsi Dareioksen lähettämään etujoukkoon. Osa ryhmästä pakeni, mutta useat jäivät vangiksi; he kertoivat varsin auliisti Dareioksen joukkojen vahvuuksista sekä taistelukentälle asetetuista ansoista ja esteistä.
Taistelua edeltävänä yönä Aleksanteri järjesti kenraaliensa kanssa neuvonpidon. Aleksanterin vasenta sivustaa komentanut Parmenion ehdotti, että Dareioksen joukkojen suuren koon takia olisi järkevää hyökätä yöllä; Aleksanteri oli kuitenkin eri mieltä. Historioitsija Arrianos mainitsee tämän tapahtuman teoksessaan Aleksanterin sotaretket:
Kerrotaan, että Parmenion tuli hänen telttaansa ja kehotti häntä hyökkäämään persialaisten kimppuun yöllä. Hän perusteli tätä sillä, että siten he yllättäisivät hämmentyneet persialaiset ilman, että he olisivat valmistautuneita – – mutta Aleksanterin vastaus oli, että se olisi voiton "varastamista" – – (Suomennos kääntäjän.)
Myöhemmin, kun hän puhui miehilleen tulevasta taistelusta, Aleksanteri rauhoitteli luonnostaan taikauskoisia makedonialaisia. Hän vakuutti, että aiemmin nähty kuunpimennys oli merkki tulevasta voitosta.
Taistelu
Taistelupäivänä Aleksanterin kerrotaan nukkuneen pommiin. Kuten hänellä oli tapana, hän varmisti, että hänen miehensä olivat hyvin syöneitä ja levänneitä. Dareioksen miehet sen sijaan olivat valvoneet koko yön, koska he pelkäsivät yöllistä hyökkäystä, jota ei koskaan tullut. Kun Aleksanteri katseli taistelukentän yli persialaisia, hän huusi yksittäisten sotilaiden nimiä ja muisteli heidän rohkeuttaan aiemmissa taisteluissa, minkä jälkeen hän kehotti heitä taistelemaan jälleen Makedonian puolesta. Kun hän puhui, kotka (Zeuksen suosikkieläin) lensi hänen yläpuolellaan kohti Dareiosta. Aleksanterille tämä oli jälleen yksi enne voitosta.
Kuten kaikissa aiemmissakin taisteluissa, Aleksanteri ja hänen toveriratsuväkensä asettuivat oikealle sivustalle, kun taas Parmenion vastuulla oli perinteiseen tapaan vasen sivusta. Keskustassa oli sijoitettuna hyvin koulutettu makedonialainen falangi, jonka molemmin puolin oli kevyttä jalkaväkeä ja jousimiehiä. Aleksanteri teki myös poikkeuksellisen päätöksen: hän sijoitti jalkaväkeä kulmittain viistoon sekä oikean että vasemman sivustan päihin, jotta persialaisten mahdollinen sivustahyökkäys voitiin estää. Lisäksi hän sijoitti kreikkalaista jalkaväkeä keskustan taakse.
Kun taistelu alkoi, Aleksanteri ja hänen toveriratsuväkensä lähtivät välittömästi liikkumaan oikealle kulmittain viistoon. Dareioksen käskystä persialaiset – Bessoksen johdolla – siirtyivät vasemmalle vastassa Aleksanterin liikkeeseen ja yrittivät saartaa tämän sivustasta. Kun persialaiset siirtyivät yhä kauemmas vasemmalle maastoon, jota ei ollut raivattu, heidän linjaansa syntyi aukko. Joidenkin historioitsijoiden mukaan koko tämä Aleksanterin liike oli ollut pelkkä harhautus. Kun hän huomasi aukon, Aleksanteri järjesti miehensä kiilamuodostelmaan, kääntyi nopeasti vasemmalle ja syöksyi syntyneeseen väliin, minkä avulla hän hyökkäsi täysin yllättyneen Dareioksen kimppuun.
Samaan aikaan kun Aleksanteri haastoi persialaisia oikealla sivustalla, Dareios lähetti viikatteilla varustetut sotavaununsa kohti makedonialaisten keskustaa – liike, joka ei tuottanut toivottua tulosta. Kun vaunut lähestyivät, falangi yksinkertaisesti avasi rivejään ja päästi ne kulkemaan lävitse. Jalkaväki kävi välittömästi persialaisten kimppuun ja pian syntyi lähitaistelu. Oikealla sivustalla Aleksanteri havaitsi Dareioksen, tarttui tilaisuuteen ja heitti keihään hämmästynyttä kuningasta kohti (ja osui vain hieman ohi). Kuten Issoksessakin, Dareios ymmärsi voiton olevan toivoton ja pakeni. Plutarkhos kertoo Dareioksen paosta teoksessaan Aleksanterin elämä:
Dareios näki, että peli oli menetetty, hänen edessään olevat miehet, joiden selät olivat häntä kohti, olivat päihitetty, ja että hän ei voinut kääntää tai vapauttaa sotavaunuaan helposti, koska sen renkaat olivat jumissa kuolleiden ruumiiden keskellä – – sanotaan, että Dareios jätti mielellään hänen vaununsa ja aseensa jälkeensä ja ratsasti pois tammalla, joka oli riistetty pois varsaltaan. (Suomennos kääntäjän.)
Kun persialaiset vasemmalla sivustalla näkivät, että heidän kuninkaansa pakeni taistelusta, he nopeasti antautuivat ja hajaantuivat.
